Haluamme olla läsnä siellä, missä toimimme. Siksi etsimme jatkuvasti uusia kiinnostavia paikallishankkeita, joita voisimme olla eri tavoin tukemassa. Vastuullisuusohjelmassamme olemme asettaneet tavoitteeksi, että jokaisessa uusiutuvan energian hankkeessamme tuemme ainakin yhtä paikallista kriteeriemme mukaista yhteisöhanketta.
Haluamme olla toimija, jonka vaikutus luonnolle, ihmisille ja yhteiskunnalle on positiivinen. Olemme erityisen kiinnostuneita luontoon ja ympäristöön liittyvistä paikallishankkeista, joissa voisimme olla mukana. Näitä voivat olla esimerkiksi luonnon ennallistamistoimet tai vieraslajien torjunta. Lisäksi haluamme tukea alueellista hyvinvointia ja paikallista yhteisöllisyyttä vahvistavia hankkeita. Voimme tukea esimerkiksi yhteiseen virkistyskäyttöön tarkoitettuja kohteita, kuten kylätalon energiaremonttia tai kuntoportaiden rakentamista.
Lapinlahden 4H-yhdistys toimii aktiivisesti Lapinlahden alueella erilaisissa luontohankkeissa ja pitää kahvilaa Väisälänmäellä. ABO Energy ja yhdistys solmivat kaksivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka tuella yhdistys mm. torjuu haitallisen vieraslajin jättipalsamin leviämistä, kunnostaa, raivaa ja ylläpitää ympärivuotisesti Väisälänmäen polkuja. Lisäksi yhdistys järjestää polttopuita nuotiopaikalle.
Väisälänmäki on erittäin suosittu paikallinen retkeilykohde ja tavoitteenamme on, että yhteistyö hyödyttää laajasti lapinlahtelaisia. ABO Energy suunnittelee Iso-Petäjänmäen tuulivoimahanketta Lapinlahdelle.
ABO Energyn rakennuttaman Pajuperänkankaan tuulivoimapuisto sijaitsee Ylipään Metsästysseuran alueella. Tuimme isomman ja mahdollisimman esteettömän grillikodan rakentamista metsästysseuran uuden kokoontumispaikan pihapiiriin Hessunkankaalle.
Ehdota meille paikallishanketta, jossa voisimme olla mukana
Lähetä ehdotuksesi tällä lomakkeella >Jaamme valtakunnallisesti tukea hyvin harkitusti, ja silloinkin tuettavalla toiminnalla pitää olla yhteys siihen, mitä teemme. Vuosina 2024–2025 olemme sitoutuneet tukeman Kainuun ylpeyttä pesäpalloseura Sotkamon Jymyä ja purjehtijoita Sanna Moliista ja Julius Haartia, jotka purjehtivat S/Y Iriellä.
Kainuu on yksi fokusalueistamme Suomessa. Meillä on maakunnassa käynnissä neljä tuulivoimahanketta (Isolehto ja Louhenkangas Ristijärvellä, Kivikangas Kajaanissa, Sivakkalehto Kajaanin ja Sotkamon alueella) sekä tuotannossa oleva Illevaaran tuulivoimapuisto Hyrynsalmella.
Haluamme olla tukemassa paikallisesti tärkeää lajia ja olla tavattavissa paikoissa, joissa muutenkin liikutaan. Osana Sotkamon Jymyn sponsorointiyhteistyötä tarjoamme kausilla 2024–2025 kaikille alle 15-vuotiaille lapsille ja nuorille ilmaisen sisäänpääsyn Jymyn Sotkamossa pelattaviin kotiotteluihin.
S/Y Irie on purjehtinut ABO Energyn lipun alla heinäkuusta 2024 alkaen. Sponsorointiyhteistyö avomeripurjehduksen DH-luokassa kisaavien Sanna Moliisin ja Julius Haartin kanssa on solmittu kausille 2024–2025. ABO Energy ja S/Y Irietä yhdistää palo ja taito hyödyntää luonnonvoimaa kestävästi. Purjehdus perustuu samoihin uusiutuvan energian lähteisiin, tuuleen ja aurinkoon. Myös luonnon kunnioittaminen ja sen asettamiin ehtoihin sopeutuminen, on meille yhteistä. Voit seurata Sannan ja Juliuksen purjehduksia heidän Instagram-tilillään.
Tuemme vuosittain 1–2 opiskelijajärjestöä, joiden opiskeluala liittyy meidän työhömme. Vuonna 2024 sponsoroimme Tampereen yliopiston Energiamurroskilta ry:tä ja vuonna 2023 Tampereen yliopiston Sähkökilta ry:tä.