(28.03.2023)
ABO Wind AG -konsernin nettoliiketulos vuonna 2022 ylitti yhtiön historian ensimmäisen kerran 20 miljoonaa euroa ollen 24,6 miljoonaa euroa. Liikevaihto oli 231,7 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 82 prosentin kasvua edellisvuoteen (vuosi 2021: 127,1 miljoonaa euroa). Suomen maayhtiö ABO Wind Oy:n liikevaihto oli 37,1 miljoonaa euroa ja nettotulos vuodelta 2022 oli 2,36 miljoonaa euroa.
Vuonna 2022 ABO-konsernin liikevaihtoon vaikutti olennaisesti yhdeksän maata. Yhtiön tavoitteena on tästedes saavuttaa vuosittain yli 20 miljoonan euron vuotuinen tilikauden tulos. Saksan osuus liikevaihdosta oli hieman alle 35 prosenttia. Ranskan osuus liikevaihdosta oli 27 prosenttia ja Suomen hieman alle 13 prosenttia. Lisäksi Ranskassa otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön aurinkovoimala.
ABO-konsernin yli 1 000 henkilön organisaatio neljällä mantereella ja 16 eri maassa on sitoutunut edistämään vihreää siirtymää kehittämällä ja rakentamalla tuulienergiaa, aurinkosähköä ja varastointijärjestelmiä. Lisäksi yhtiöllä on käynnistymässä pilottihankkeita vetytuotannossa.
Suomen maayhtiö ABO Wind Oy:n liikevaihto oli 37,1 miljoonaa euroa ja nettotulos vuodelta 2022 oli 2,36 miljoonaa euroa. Maayhtiön vahvaan tulokseen vaikutti Kestilässä sijaitsevan Kokkonevan Tuulivoimapuiston valmistuminen ja myynti sekä kahden kehitysvaiheessa olevan tuulivoimapuiston eteneminen rakennusvaiheeseen. Tuulivoimakehitykselle on tyypillistä, että vuosittainen liikevaihdon määrä vaihtelee suuresti riippuen sopimusten ja rakennuttamisen ajankohdasta.
Suomessa on rakenteilla tähän mennessä konsernin historian suurin avaimet käteen -projekti: 84 megawatin Pajuperäkankaan tuulivoimapuisto Haapajärvellä. Se on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2023. Pajuperänkankaan tuulivoimapuiston lisäksi myös Illevaaran 30 megawatin tuulivoimapuisto Hyrynsalmella valmistunee kuluvan vuoden aikana.
Vuoden 2022 aikana maayhtiön henkilöstömäärä kasvoi 32:sta 39:ään abolaiseen. Tänä vuonna jo ensimmäisen kolmen kuukauden aikana on aloittanut kuusi uutta työntekijää ja 50 työntekijän raja ylittynee ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana.
- Kasvamme alan mukana, mutta meille on tärkeää huolehtia kasvun kestävyydestä, olipa kyse henkilöstön hyvinvoinnista tai poikkeuksellisen hyvän maineemme ylläpitämisestä maanomistajien keskuudessa, toimitusjohtaja Aapo Koivuniemi sanoo.
ABO Wind Oy:n on toiminut Suomessa vuodesta 2013 alkaen. Yhtiö on keskittynyt kehittämään Suomessa maatuulivoimaa yhdessä paikallisesti erilaisten yhteistyökumppaneidensa kanssa.
- Seuraamme tarkasti uusiutuvan energian markkinaa Suomessa ja meillä on valmius jo nyt lähteä kehittämään hybridi-hankkeita, joissa yhdistetään esimerkiksi aurinkoenergiaa ja varastointia osana tuulivoimapuistoa, Koivuniemi summaa.
Reetta Nurmo
Puh. +358 50 344 6316
reetta.nurmo(at)aboenergy.fi