(13.05.2025)
56 prosenttia kuntalaisista suhtautuu myönteisesti Vuorijärvien tuulivoimahankkeeseen. Tulos ilmenee Kannonkosken kunnan teettämässä kuntalaiskyselyssä, jonka toteutti Tietoykkönen Oy. Neutraalisti hankkeeseen suhtautuu 13 prosenttia ja kielteisesti vajaa kolmannes. Kysely toteutettiin täysi-ikäisille kannonkoskelaisille ja vastausprosentti oli 61,5 prosenttia.
Kunnan talous ja kiinteistöverotuotot nähtiin tärkeimpinä hyötyinä, kun kuntalaiset arvioivat tuulivoimapuiston tuomia hyötyjä Kannonkosken kunnalle. Kielteisinä vaikutukseni esiin nostettiin maisemanmuutos, vaikutukset eläimistöön ja vaikutukset asumisviihtyvyyteen.
Hankevastaava ABO Energyn projektijohtaja Karoliina Oksanen tunnistaa teemat.
- Maisema, asumisviihtyvyys ja luonto huolettavat lähes jokaisessa tuulivoimahankkeessa. Siksi ympäristövaikutusten arvioinnissa ne selvitetään perusteellisesti. Vuorijärvilläkin selvitysten tulokset ovat vaikuttaneet erittäin paljon suunnitelmaan: 60 voimalasta on tultu 34 voimalaan ja vielä viime
metreillä poistettiin voimaloita, että voimme huomioida linnustoa riittävällä tavalla, Oksanen kertoo.
Keväällä julkaistusta Suomen tuuli- ja aurinkovoiman luontovaikutukset raportista selviää, että kaikista energiantuotantomuodoista maatuulivoiman vaikutukset ovat vähäisimmät luonnolle.
- Yksi voimala teineen vie 2–3 hehtaaria pinta-alaa, mikä yllättää monet. Virkistyskäyttöä ja metsätaloutta voidaan jatkaa alueella niin kuin ennenkin, Oksanen muistuttaa.
Neljä vastaajaa viidestä (83 prosenttia) kokee kyselyn pohjalta saaneensa hankkeesta riittävästi tietoa. 21 prosenttia kaikista vastaajista kokee tuntevansa tuulivoimapuiston suunnitelmat erittäin hyvin.
- Tämä on ilahduttava palaute, sillä hankevastaavana vastuullani on huolehtia, että paikalliset saavat tarvitsemansa tiedon ja pääsevät vaikuttamaan. Kyselyn perusteella on selvää, että iso osa kuntalaisista on tyytyväisiä tiedonsaantiin. Seuraavaksi jännitän, näkeekö myös kunnanvaltuusto asian näin, Oksanen sanoo.
Kannonkosken kunnanjohtaja Markku Rautiainen tahtoo kiittää kannonkoskelaisia aktiivisesta osallistumisesta kyselyyn.
- Mielipidekyselyn tarkoitus oli antaa luottamushenkilöille tukea päätöksentekoon asiassa. Merkillepantavaa oli vastausten määrä ja myönteisyys hanketta kohtaan. Kiitos kannonkoskelaisille, että vastasitte aktiivisesti, Rautiainen kommentoi.
Vuorijärvien tuulivoimahanke tulee Kannonkosken kunnanvaltuuston päätettäväksi 26.5.2025.
Kannonkosken kunta
Markku Rautiainen
Kunnanjohtaja
puh. 044 459 6121
markku.rautiainen@kannonkoski.fi
ABO Energy Suomi Oy
Karoliina Oksanen
Projektijohtaja
puh. 050 305 2122
karoliina.oksanen@aboenergy.fi